Ida Levänen

Hei, olen Ida Levänen.

Pidän laite- ja mattopilatestunteja pääkaupunkiseudulla. Ohjaan myös lavatanssia.

Pilatespointin nimi tulee siitä, että pilates on oikeasti toimiva menetelmä, jossa on pointtia. Nimi viittaa myös pilatekselle ominaiseen, kauniiseen nilkkojen ojennukseen, jossa varpaat pidetään rentoina. Lisäksi Pilatespoint on paikka, jossa pilatesta tehdään, eli oma keho ja mattopilateksessa jumppamaton verran tilaa.

Minä & pilates

Ida Levänen

Minulla on yli kymmenen vuoden omakohtainen kokemus joogasta, pilateksesta ja erilaisista kehonhallintamenetelmistä.

Kaikki sai alkunsa astangajoogakurssista, jolle osallistuin 16-vuotiaana. Ensimmäisen tunnin loppurentoutuksessa tunsin oloni paremmaksi kuin koskaan minkään liikuntasuorituksen jälkeen. Kävelin ulos jalat spagettina ja hämmentyneen riemuissani siitä, että näinkin voi liikkua: keho ja mieli yhteistyössä, vailla kilpailua, omia ulottuvuuksia tutkien, vain hengitys taustamusiikkina.

Piakkoin kiinnostuin myös pilateksesta ja muista joogalajeista. Joka ikinen pilatesharjoitus tähän saakka on tarjonnut uusia oivalluksia, ja olen havainnut pilateksen hyödyt kaikessa tekemisessäni. Pilateksen loogisuus, tarkkuus ja selkeä toimivuus vetoavat minuun.

Vuoden 2015 alkupuolella elämäntilanteeni mahdollisti pilatesopettajaksi opiskelemisen. Alla lueteltuna käymäni koulutukset. Opiskelen jatkuvasti lisää mentorini ohjauksessa.

  • Peak Pilates Full Comprehensive -sertifikaatti (monivuotinen laitepilatesopettajan koulutus)
  • Peak Pilates Comprehensive Level 3 (100 tuntia)
  • Pilatesohjaus ennen ja jälkeen synnytyksen. Somatic Center.
  • Peak Pilates Comprehensive Level 2. FAF Finland. (180 tuntia)
  • Seuratanssin perusohjaajan tutkinto, Suomen Seuratanssiliitto Susel ry (108 tuntia)
  • Peak Pilates Comprehensive Level 1. FAF Finland. (200 tuntia)
    Comprehensive-koulutus sisältää klassiset pilateslaitteet. Peak Pilates on kansainvälisesti tunnetuimpia pilateskoulutusorganisaatoita. Koulutukset on rakennettu Joseph Pilateksen oppeihin ja tuoreimpaan tutkimustietoon nojaten.
  • Peak Pilates Mat Sertification. FAF Finland. (142 tuntia)
  • Somatic stretching -ohjaajakoulutus. Somatic Center. (36 tuntia)
  • Ira Rissanen: Pömpöttääkö? Sonopalpaatiokoulutus. Suomen Terveysverkko.
    Suorien vatsalihasten erkaumaa, tutkimista ja hoitoa käsitellyt koulutus.
  • Jennifer Stacey: Principles for Injury Management. Somatic Center.
    Pilatesohjaajille suunnattu workshop, jossa käsiteltiin vammojen vaikutusta harjoitteluun.

 

Oppilaiden suusta:

”Kiitos fantastisesta tunnista.”

”Olipa ylellistä, kun olit miettinyt kaikki venytykset sen mukaan, mitä olimme tehneet tänään tanssikurssilla.”

”Ihanaa, kun käyt neuvomassa ja korjaamassa liikkeitäni, että teen varmasti oikein.”

”I’m really fond of Pilates now especially because of your teaching style. You expect that we concentrate and make an effort, I like that a lot.”

 

Paritanssi

Tanssia olen harrastanut teini-ikäisestä lähinnä erilaisilla ryhmäliikuntatunneilla, kuten sambic, bailatino, soolosalsa ja zumba. Vuosikymmenen alkupuolella päädyin lavatanssitunneille ystävän houkuttelemana, ja silloin löysin oman juttuni!

Ida Levänen

Harjoittelen useita tunteja viikossa pääasiassa lavatansseja ja lattareita, hieman myös argentiinalaista tangoa. Olen havainnut, miten hurjasti pilates on auttanut kehittymään tanssijana. Tanssin ja pilateksen perusteet ovat monilta osin yhteneväisiä.

Tanssitaito ja kehonhallinta eivät ole syntymässä saatuja etuoikeuksia. Ne ovat tekniikkaa, joka on opittavissa ja alati kehitettävissä. Hyvistä opettajista on siinä puuhassa korvaamaton apu.

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna